torstai 9. elokuuta 2007

Käsityöpiiri 29.8. klo 18.00

Tuolloin meille pitää innostavan illan Espoon työväenopiston vaateompelun opettaja Ninni Eager. Luvassa on paljon hyviä ideoita vaatteista ja niiden tekemisestä!

Kuulemasi ja näkemäsi perusteella saatat kiinnostua myöhemmin kurssilla tekemään omat housun, hameen, jakun ja vaikka takin kaavat. Ninni opettaa kaavojen tekoa italialaisen koulun mukaan; näiden asioiden parissa hän on työskennellyt 40 vuotta.

Illan mittaan keskustellaan vaatteista ja naisellisesta pukeutumistyylistä, katsellaan, millaisia mallivaatteita Ninni on tuonut matkalaukussaan. Niihin inspiraatio tulee yleensä viimeisimmistä eurooppalaisista muotilehdistä, ja lopputulos on tyylikäs mutta järkevä.

YSL-VIITAN TEKO-OHJEET

Yksi kestosuosikki ja moneen menoon sopiva on YSL-viitta, jonka itse kukin pystyy tekemään, kun saamme teko-ohjeet illan päätteeksi.

Ilta on siis kovasti käytännönläheinen, ja Ninni mielellään vastaa kysymyksiimme!