torstai 24. syyskuuta 2015

7.10. Käsityön ideailta - Farkkujen fileeraus

Käsityön ideaillan aiheena oli farkkujen fileeraus. Käsityö-marttamme Raili järjestäi ja koordinoi illan. Vanhoista farkuista käytimme kaikki osat fileeraukseen. Lahkeista ompelimme pullopusseja, vyötärökaitaleista teimme pannunalusia, saumoista myöskin pannunalusia. Tehtiinpäs myös esiliinoja. Tuhannet kiitokset Railille idearikkaasta illasta taas sekä muille innokkaille fileeraajille. Mukavaa oli jälleen kerran!

Lisäksi muistutus neuleprojektista: Joukossamme on paljon aktiivisia marttoja sekä innokkaita käsityön harrastajia, joten oheen laitettu tiedote Uudenmaan Martoilta sekä Marttaliitolta: Uudenmaan Martat auttaa pakolaisia yhdessä muiden tahojen kanssa. Vapaaehtoisena voit auttaa esimerkiksi vastaanottokeskuksissa, turvapaikanhaijoiden arjessa tai järjestämällä toimintaa lapsille. Marttaliitto järjestää myös yhdessä SPR:n kanssa käsityöhaasteen, jonka tavoitteena on neuloa sukkia, pipoja, lapasia ja kaulahuiveja turvapaikanhakijoille. Neuleita kerätään ainakin vuoden loppuun saakka. Lisätietoja: pirkko.elomaa-vahteristo@martat.fi

Ei kommentteja: